Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.12.2009 - 21:27

Kun päivitysvälit venähtävät jatkuvasti yli kuukauteen ja valmistuneita töitä ei silti blogiin tule esille, on aika pohtia sen blogin järkevyyttä. Alun perin perustin blogini, jotta sain jonnekin ylös tekemiäni töitä. Tämän kautta vasta tajusin, että oikeasti saan käsilläni jotain aikaiseksi. Nykyään neuleeni päivittyvät Ravelryyn ja ristipistot ovat keskittyneet Ristipistoilijat-yhteisön RR:iin.

Valmistakaan ei kyllä viime aikoina ole tullut... Oma vointi menee ylä- ja alamäkeä sellaista tahtia, ettei itse perässä pysy. Kuopuksen syntymän jälkeen fibromyalgia iski takavasemmalta kerralla ja kovaa uudestaan. Vasta viimeiset kolme viikkoa on ollut hyvää aikaa. Olen jaksanut siivota, ulkoilla ja nauttia elämästä. Pakkaset palauttivat maan pinnalle... Ihana ilma, kauniit maisemat, kovat kivut ja rätti-poikki-väsynyt olo. Onneksi noiden kolmen viikon aikana sain tehtyä suursiivouksen, organisoitua pitkälle 16 hengen joulupäivällisen, järjestettyä kuopuksen 1-v synttärit ja nautittua siitä elämästä :-)

Kuvia on tullut räpsittyä paljon ja niistä onkin muokkautunut iso osa tämän vuoden joululahjoista. Mukavaahan se olisi onnistuneita neuleita, kauniita ristipistotöitä tai vaikka ihkulankoja kuvailla. Neuleita ei tunnut valmistuvan, ristipistoja en ole tehnyt lähes kahteen kuukauteen ja pistinpä itseni langanostolakkoonkin. Ensi vuonna Tampereen messuilta sitten vasta ostan lisää, jos sinne pääsen.

Nyt olenkin päättänyt laittaa blogin tauolle. Tauon pituudesta ei ole mitään hajua. Saattaa olla, että jo tammikuussa iskee neulekärpänen ja töitä valmistuu liukuhihnalta, mutta saattaa olla, että blogi jää vain muistoihin. Tämän päätöksen teen vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä; perfektionistina ja kaikesta stressaavana on parempi pistää selkeä stoppi tälle hommalle, jottei tarvitse stressata :-)

Hyvää Joulua, vuotta 2010, jatkoa ym. ym.!

Käyn kyllä lukemassa muiden blogeja ja satunnaisesti kommentoimassakin.

Pirre

Minna kirjoitti 14.12.2009 - 10:33
Hei ei blogin pitämisestä tarvitse/pidä stressiä ottaa päivittää sitä sitten vaikka harvemmin, kunhan joskus jos on jotain näytettävää, eihän sitä väkisinkään viitsi mitään kirjoittaa, mutta kuitenkis minä ainakin vakituisena lukijana jaksan sitä päivitystä odottaa vaikka sitten kuukaudenkin taikka kaksi ;D Kauniita töitä olen täällä saanut ihailla, mutta toivotaan että jossain vaiheessa se kärpänen kun taas kuiteskin purasee ;) ja nähdään lisää niitä kauniita töitä :)
Rauhallista joulunodotusta ja hyvää vointia uudelle vuodelle 2010
Mari kirjoitti 14.12.2009 - 13:30
Tauko yleensä tekee hyvää - toivottavasti palaat vielä linjoille! :) Mukavaa loppuvuotta ja uuden vuoden alkua! :)
Esikko kirjoitti 14.12.2009 - 19:37
Toivottavasti ei lopullista. Oikein hyvää joulua sinulle!
Tiina kirjoitti 15.12.2009 - 18:52
Hei, harmi kun jäät tauolle, mutta ymmärrän hyvin. Itsellä on vähän sama kutina päällä.
Kirsi kirjoitti 16.12.2009 - 11:07
Pidä paussia kun siltä tuntuu! Oikein hyvää joulua!
Lennu kirjoitti 25.12.2009 - 23:41
Ymmärrettävää tietysti ja tervetuloa takaisin sitten kun siltä tuntuu! Ihanaa joulun jatkoa ja parempaa vointia ensi vuonna!
pappipuikoissa kirjoitti 08.01.2010 - 18:30
Voi että, toivottavasti olo on jo pikkuhiljaa kohentumaan päin, ja stressit helpottavat?
Kyllä tauko välillä voi olla ihan hyvä juttu, tai sitten pikkutauko vähän väliä, eli päivittely harvakseen. Eihän tämä niin vakavaa ole, tämä bloggailu :).
Thesis Writing Papers kirjoitti 22.06.2011 - 13:08
The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Langankulutukseni

Langankulutus 1.10.-31.12.2006

7530g-3143g+2900g=7287g

1.1.2007-31.12.2007

7287g-11298g+17450g=13439g

1.1.2008-31.12.2008

13439g-8173g+5344g=10610g

 Tilanne 1.1.2009 10 610g

 Kulutettu: -5442g

Tullut uutta: + 7210g

Tilanne tällä hetkellä 12 378g

Neulehoroskooppini
OINAS (21.3.-20.4.)

Olet lankamaailman kapinallinen. Et ole koskaan neulonut Fifiä, tai jos olet, et käytä sitä, koska vastaantulijalla saattaisi olla samanlainen huivi yllään. Kierrät kaukaa taikajakut ja reikäponchot. Haluat erottua joukosta, siksipä värjäätkin lankasi itse- et toki millään KoolAideilla, vaan itse keräämilläsi kasveilla! Tavoitteesi on jonakin päivänä kehrätä itse kaikki tarvitsemasi langat.

Lempilankasi: itse värjäämäsi langat.

(Ullan neulehoroskooppi)

Nappeja lootassa

Näissä pyöritään:

Näissä pyörittiin:

 

Sivupohjan tarjosi:


Ilmainen www-laskuri