Meinaan päänuppi. Enää ei mennä omissa sfääreissä särkylääkkeiden voimalla ja naamakaan ei näytä siltä, että olisin piilottanut tennispallon toiseen poskeen. Olo oli tänään jo niin hyvä, että pojat kerhoon toimitettuani lähdin äitin ja pikkusiskon kanssa askarteluostoksille. Piti löytää ainekset kymmeneen kutsukorttiin. Tavarat löytyi ja kuvaa tulee, kunnes kutsut on postissa ja suku tietoinen tulevista pippaloista ;-)

Neulonta rintamalla on valmistunut kaksi pipoa viikonlopun aikana ja kolmas on puikoilla. Lisäksi on kolmeen pipoon vielä toivomus... Puikoille siis riittää töitä. Äitikin toivoi kaulahuivia salomonin solmuilla. Pitkä, vaalean harmaa ja pehmeä pitää kuulemma olla. Onneksi lankakopasta löytyy vanhoja keriä 3 kpl. muistaakseni merkkinä oli Lanett, tai jotain. Sellaisesta olen neulonut sukulaispojalle nutun, kun on syntynyt. Pehmeää siis pitäisi ainakin olla.

Pojat lähtivät Turkuun mummin hoitoon viikoksi. Minä saan parannella itseäni rauhassa, naputella opinnäytetyötä eteen päin, neuloa parit pipot, askarrella kutsukortit, käydä kurkkimassa metsästä sieniä, auttaa miestä remontissa... Eli vapaa viikko, mutta ohjelmaa täynnä. Lauantaina ollaan luvattu mennä Turkuun muutto avuksi. Minähän en saa mitään painavaa kantaa, joten voisin suunnata vaikka lanka- ja askartelutarvikeostoksille.