Eilen siis juhlittiin anopin pyöreitä vuosia. Lahjaksi hommasimme porukalla pihasuunnittelijan suunnittelemaan tämän tulevan kotinsa pihan. Vieraita kävi ja minä seisoin tiskialtaan äärellä lähes koko päivän. (Aamulla piti käydä oma opinnäytetyön aiheseminaari esittelemässä. Läpi meni ja seuraavana tavoitteena on esitellä esitestattu kyselylomake 4.1.2007...) Raskaan juhlinnan jälkeen pojat jäi mummulaan siskonpetiin nukkumaan neljän serkun kanssa. Olivat kuulemma nukkuneet hyvin.

Tänään kälyistä vanhin vanheni lisää, joten hän sai huivin lämmikkeeksi. Väri oli kuulemma aivan oikea. Oli kiva kuulla, että siitä pidettiin... Illalla mahdollisesti lähdetään porukalla (minä, mies ja miehen siskot puolisoineen) vähän jammailemaan ja huomenna juhlistetaan isää, appiukkoa ja pappaa.

Miehellä on kolme siskoa ja heillä yhteensä kahdeksan lasta. Kun kokoonnumme yhteen, on paikalla 20 henkeä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis riittänyt torstai-illasta lähtien. Vanhimman serkun ollessa 11-vuotias ja nuorimman 8 kuukauden, on kymmenen lapsen laumassa hieman vahdittavaa... Onneksi kohta on jo maanantai :-)

Käsityöt eivät ole edistyneet loppuviikolla lainkaan, johtuen pienestä stressistä, joita opinnäytetyö, juhlat ja remontti ovat aiheuttaneet. Vessakin saatiin kuntoon jo torstai-illalla. Jäi siis koko yö ylimääräistä. Kuvia remontista tulee, jahka kamera kotiutuu ja ehdin koneelle.