Pitkään harkinnassa ollut sivupohjan vaihto toteutui Tuuliviirin avulla. Itse ei pää vielä taipunut koodailuun... Edellisen postauksen kommentillakin oli pieni vaikutus asian toteutukseen. Kiitos palautteesta.

Eilen illalla/yöllä valmistui pukin konttiin poncho korun kaveriksi. Jämälangoista tein vielä salomonin solmuilla huivin myöskin joulupukin kannettavaksi.

263306.jpg

Lankaa sain kulutettua yhteensä 200 grammaa johtuen alun takkuiluista ja virheistä... Tuota lankaa ei ollut kovin kiva purkaa, joten välillä oli sakset käytössä. Nyt on langankulutus saatu suuremmaksi kuin kotiin kantaminen. Hyvillä mielillä voi lähteä Tampereelle viikonloppuna. Miehen toinen Step-sukka on valmis ja toistakin aloiteltu. Pikku hiljaa siis jotain valmistakin.

Koulukirjat pitäisi olla kaunissti käsissä, koska huomenna olisi tentti tutkimusmentelmistä. Opiskeltavan alan huomioiden saattaisi luulla, että pänttään labrakokeita ja kuvauksia ym. juttuja. Ehei. Huomenna pitäisi osata vastata mm. kysymyksiin "Mitä eroa on kvantitatiivisella ja kvalitatiivisella tutkimuksella, mitä tarkoittavat validitetti ja reliabiliteetti ym.ym." Ei oikein nappaa, mutta pakko on yrittää, jos meinaa paperit joskus ulos tuolta saada...