Eilen oli lunta niin paljon, että pojatkin pääsivät hiihtämään. Tänään valitettavasti taitaa jäädä haaveiden tasolle tuo hiihtäminen. Miesväen eilen rakentama lumiukkokin oli kokenut karun kohtalon, kun oli päänsä menettänyt sulamisen vuoksi...

Käsityöt etenevät tasaiseen tahtiin. Neuletakin toinen etukappale on valmis. Kyllä. Suunnittelin ensin, että vähentäisin saumojen ompelua ja tekisin kaikki kappaleet yhteen pyöröillä. Laskupää ei ollut juuri silloin kuvioissa mukana, joten piti tyytyä yhden kappaleen tekemiseen kerralla, joten aloitin etukappaleesta. Yllättävän helppoa neuloa puuvilla-lankaa. Yleensä olen pyrkinyt välttelemään sitä kaikin mahdollisin keinoin, mutta nyt on joku kärpänen puraissut... Viikonloppuna valmistui myös yksi virkkaus.

345982.jpg

Röyhelöhuivi

Malli: Novita kevät 2007 malli nro. 4

Lanka: Novita Teddy 116g

Koukku: Addin kimalle 9mm

Huivi on taas sarjaa: ei tietoa kenelle, mutta teinpä kuitenkin.

Viikonloppuna tuli kasvatettua meidän perheen käsityökirjojen valikoimaa kolmella kirjalla.

345989.jpg

Citymarketista ostin Jeannette Skarpon Parhaat Virkkausmallit-kirjan. Kirjassa on hyviä malleja minulle, jonka virkkaustaidot ovat aika rajoittuneet. Info-kirjakaupasta tarttui mukaani Kaffe Fassettin kauneimmat kuvioneulemallit. Kirjassa on aivan ihania kirjoneulekuvioita. Sormet syyhyää aika lailla tehdä jotain todella moniväristä juttua, mutta katsellaan, katselaan. Ehkä jossain vaiheessa jotain pientä. Samasta liikkestä tarttui mukaani myös miesväen viihdykkeeksi Erik Skarmanin Nikkaroi puuleleluja. Puutyö kirjoja löytyy meidän perheestä suhteellisen paljon. Tuossa kirjassa on paljon sellaisia, joista pojat ovat puhuneet jo pitempään. Tähän asti meillä ollaan lisävarusteltu poikien polkutraktoria. Siihen on rakennettu lisävarusteiksi mm. ruisku, metsäkärry ilman kouraa ja perälevy. Jospa nyt tulisi rakenneltua vähän pienempiä työkoneita vaikkapa sisäkäyttöön.