Taas yksi viikonloppu takana ja yksi hammaslääkärikäynti. Nyt pitäisi purennasta johtuvat päänsäryt olla historiaa. Purentakisko sovitettiin kuntoon ja hintaakin sille tuli "vain" 113€. Toivottavasti on hintansa väärti.

Äitiltä tiedustelin aiemmin syntymäpäivälahja toiveita. Ei kuulemma ollut. lauantaina soitteli sitten, että on ostanut uuden takin ja nyt tarvitaan huivia. Tummanruskeaan takkiin sopisi kuulemma ruskea huivi tai voisihan siinä olla oranssiakin joukossa. Heti alkoi mielessä kirkastella merinovillasta tehty pitsinen huivi. Sellaista aloittelinkin Modan 1/07 mallin 11 mallineuleella. Aikani neulottua totesin, että lanka on äitin herkälle iholle liian kutisevaa. Seuraavaksi puikoille hyppäsi Aino ja lopputulos on pingottumassa.

355419.jpg

Malli: Oma

Lanka: Novitan Aino 91g

Puikot: 7mm

Kuvassa on myös aiemmin valmistuneet kämmekkäät itselle Austermannin Bambou Softista.

 355420.jpg

Keskeneräisyyksiä on taas kertynyt kasa. Kälyn kaulahuivia pidennellään edelleen juhlahuiviksi, Tennesseestä valmistuvassa neuletakissa on toinen etukappale valmis, toinen alle puolenvälin, huivitekelettä merinovillasta en purkanut - vielä. Ristipistoillen on herkkutatteja tulossa kohtuullista vauhtia. Toivottavasti tuo kälyn huivi ja oma neuletakkini tulisivat valmiiksi vielä tämän kuun aikana, jotta lankahamstereiden aikana voisi keskittyä nopeasti valmistuviin töihin.