Viikonloppu meni paikkoja järjestellessä ja pihamaata myllätessä. Kiitos apulaiset sieltä Turusta! Olen perjantain jälkeen myös iskenyt kiinni ufoihin. Ensimmäisen sain selätettyäkin jo.

635102.jpg

Salomoninsolmu-huivista oli jäänyt langanpäät odottelemaan päättelykeijua, mutta eihän tuota ole puolen vuoden aikana näkynyt. Oli siis pakko itse ottaa neula kauniiseen käteen ja päätellä yli 40 langanpäätä. Lanka on siis itsevärjäämääni ja lanka meni "hiukan" sekaisin kerimisvaiheessa, joten avuksi tarvittiin saksia. Huivi on tehty pienistä lankanöttösistä, mutta lopultakin siis valmis. Painoa huivilla on hurjat 38 grammaa... Toivottavasti seuraava fufo olisi ristipisto-karhu.