Niin ne lapset kasvaa. Aamulla esikoinen nousi sitten taksin kyytiin ja lähti kohti uusia seikkailuja -  eli eskaria. Poika oli iloinen eikä suurempaa jännitystä ollut huomattavissa. Kuopuksella on nyt sitten tuo otsikon eroahdistus... Mitään tekemistä ei kuulemma keksi ja kaikessa pitää kiukutella vastaan. Vajaa puoli tuntia taksin lähdön jälkeen tiedustetiin jo, että koskas se isoveli tulee kotiin. Itsellä hiukan ärsytyskäyrä on jo lähtenyt nousuun tuon vänkäämisen kanssa. Kyllä se tästä.

Edellisen postauksen housujen tekemisestä ollaan kyselty - tai siis lähinnä sitä, kuinka hankalatekoiset ovat. Ne eivät ehkä olisi hankalat, jos on tottunut tekemään miesten housuja (tai housuja ylipäätään) ja noudattamaan kirjallisia ohjeita. Kuvallisten ohjeiden noudattaminen on itselle aika paljon helpompaa tuolla ompelun saralla. Esim. toisen vetoketjusuojakappaleen olisi ohjeiden mukaan pitänyt leikata puolet kapeampana ja leikkuusuunnitelmassa se kuitenkin oli halkaistuna ja molemmat osat siinä. En tiedä ymmärättekö te, mutta en minäkään sitä ymmärtänyt. Ohjehan oli merkitty kahdella pallolla, joten oli tarkoitettu ehkä vähän kokeneemmille ompelijoille. Monessa kohtaa jouduin pyörittelemään kaikkia kappaleita edestakaisin, katsomaan kuvaa valmiista housuista ja tutkimaan jopa miehen toisia housuja, jotta pääsin kärryille, miten päin mikin kappale kuului laittaa. Ratkojan kiltillä avustuksella housut lopulta valmistuivat, joten en minä vissiin ihan peukalo keskellä kämmentä ole tuon ompelukoneenkaan kanssa.

Tilkkutyöt kiinnostaisi kovasti ja puuvillakankaita olen jo kaivanut kaapista esille. Ehkä tänään jo jotain yritän saada aloitetuksi. Veikkaan kyllä, että minun lyhyt pinnani ei ole tarkoitettu tilkkutöiden tekemiseen, mutta yritetään.