...tunne, joka viikonlopun jäliltä on poikia kohtaan. Esikoisen huone valmistui lauantai-illalla. Silloin alkoi sitten muuttorumba huoneesta toiseen ja sunnuntaina jatkettiin. Etukäteen jännitin mm. lelujen ja kirjojen jakoa. Se meni kuitenkin erittäin helposti. Yleensä valitsin kaksi lelua tai lelusarjaa ja kysyin: "Kumpi?" Lelut ja kirjat saatiin jaettua ilman riitoja ja molemmat jopa miettivät, että toinen saattaisi tykätä jostain enemmän. Olen niin ylpeä. Pojista ja toisaalta itsestä ja miehestä. Mehän heidät olemme kasvattaneet.

Siivous ja tavaroiden järjestely vei kyllä sitten mehut niin, ettei käsitöitä tarvinnut tehdä. Eilen illalla pidin viisi minuuttia ristipistotyötä kädessä, mutta yhtään pistoa en saanut tehtyä. Ei ajatus oikein toiminut. Kaikki aikanaan. Eihän täällä mihinkään ole kiire.

Pienoinen alakulo ja ahdistus on hiipinyt mielen nurkkiin viime aikoina. Seuraksi on hiipinyt haaveet uusista, ihanista langoista langoista ja kaikenlaisista käsityötilpehööreistä. Ehkä apua siihen saan viimeistään marraskuun lopulla, kun miehen kanssa lähdetään Helsinkiin messuille. Minä katsastan sen käsityö-osion ja miehellä suuntana metsä. Eiköhän kuitenkin yhdessäkin jotain katsella. Maaseutu-puolella voisi tarkastaa esim. Satakunnan osaston. Voisihan sitä omaa tietämystään laajentaa myös tuonne pohjoisempaan Satakuntaan.