Meidän perheessä keväät ovat aina täynnä juhlia, suurimmaksi osaksi synttäreitä. Eräs putki alkaa tänään illalla, kun molemmat pojat kutsuttiin kaverisynttäreille. Esikoinen on kipeänä, mutta kuopus lupasi mennä. Huomennakin kuopus on menossa kaverisynttäreille ja lauantaina olis ollut kahdet eri synttärit. Miesväki suuntaa Pohjanmaalle sukuloimaan ja synttäreitä juhlimaan. Juhlat tuottavat yleensä päänvaivaa sekä vaatetuksen, lahjojen että korttienkin suhteen. Pitkästä aikaa on tullut näperrettyä kortteja kasaan. Ihan ei kortit riitä edes toukokuun loppuun asti, mutta alku kuitenkin.

1390536.jpg

Osassa juhlista on naamiaisteema. Piti sitten tiistaina ostaa pari sataa grammaa pörröistä lankaa. Niistä on nyt tullut ja tulossa kissan häntiä ja korvia. Omista lankavarastoista ei muuten löytynyt edes metriä vaaleanpunaista lankaa. Anopilta löytyi, joten sitä ei onneksi tarvinnut ostaa. Lankaa tarvitaan yhteensä noin 10 metriä, joten aika paljon olisi jäänyt lankalaatikkoon pyörimään. Nyt kuitenkin hännän kimppuun ja asuista kuulumisia ehkä jo lauantaina.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!