Kirjoittaja
Remonttia, käsitöitä ja perhe-elämää
|
13.12.2009 - 21:27
Kun päivitysvälit venähtävät jatkuvasti yli kuukauteen ja valmistuneita töitä ei silti blogiin tule esille, on aika pohtia sen blogin järkevyyttä. Alun perin perustin blogini, jotta sain jonnekin ylös tekemiäni töitä. Tämän kautta vasta tajusin, että oikeasti saan käsilläni jotain aikaiseksi. Nykyään neuleeni päivittyvät Ravelryyn ja ristipistot ovat keskittyneet Ristipistoilijat-yhteisön RR:iin.
Valmistakaan ei kyllä viime aikoina ole tullut... Oma vointi menee ylä- ja alamäkeä sellaista tahtia, ettei itse perässä pysy. Kuopuksen syntymän jälkeen fibromyalgia iski takavasemmalta kerralla ja kovaa uudestaan. Vasta viimeiset kolme viikkoa on ollut hyvää aikaa. Olen jaksanut siivota, ulkoilla ja nauttia elämästä. Pakkaset palauttivat maan pinnalle... Ihana ilma, kauniit maisemat, kovat kivut ja rätti-poikki-väsynyt olo. Onneksi noiden kolmen viikon aikana sain tehtyä suursiivouksen, organisoitua pitkälle 16 hengen joulupäivällisen, järjestettyä kuopuksen 1-v synttärit ja nautittua siitä elämästä :-)

Kuvia on tullut räpsittyä paljon ja niistä onkin muokkautunut iso osa tämän vuoden joululahjoista. Mukavaahan se olisi onnistuneita neuleita, kauniita ristipistotöitä tai vaikka ihkulankoja kuvailla. Neuleita ei tunnut valmistuvan, ristipistoja en ole tehnyt lähes kahteen kuukauteen ja pistinpä itseni langanostolakkoonkin. Ensi vuonna Tampereen messuilta sitten vasta ostan lisää, jos sinne pääsen.
Nyt olenkin päättänyt laittaa blogin tauolle. Tauon pituudesta ei ole mitään hajua. Saattaa olla, että jo tammikuussa iskee neulekärpänen ja töitä valmistuu liukuhihnalta, mutta saattaa olla, että blogi jää vain muistoihin. Tämän päätöksen teen vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä; perfektionistina ja kaikesta stressaavana on parempi pistää selkeä stoppi tälle hommalle, jottei tarvitse stressata :-)
Hyvää Joulua, vuotta 2010, jatkoa ym. ym.!
Käyn kyllä lukemassa muiden blogeja ja satunnaisesti kommentoimassakin.
Pirre
01.11.2009 - 10:02
No niin. Aika paljastaa mitä eka- ja tokaluokkalainen (pojat) virkkaavat. Oikeaa vastausta ei kommenteista löytynyt. Kun kerran maalla asutaan ja koneiden kanssa häärätään, on mielenkiinnon kohteet aika "äijämäisiä". Pitäähän sitä virkkauskärpästä käyttää sitten hyväksi niihinkin hommiin. Sisäkäytössä oleville lelutraktoreille, työkoneille ja tms. on virkattu talven varalle lumiketjuja. Idea tuli keskimmäiseltä ja äiti suunnitteli mallin; ketjusilmukoita sopivan mittainen pätkä, neljä ketjusilmukkaa käännökseen, pylväs koukusta kuudenteen kejusilmukkaan, kaksi ketjusilmukkaa, pylväs kahden ketjusilmukan päähän edellisestä jne. Langanpäitä ei päätellä, vaan ne käytetään hyväksi solmittaessa ketjuja renkaaseen paikoilleen. Kuvaa tekeleistä tulee, kun kamera ja työkoneet lumiketjuineen kohtaavat.
Kaksi vastaajaa saa pienet palkinnot. Arvonnassa onni potkaisi Lennua ja Esikkoa. Sähköpostia palkinnon tiimoilta pistän tulemaan. Kiitos kaikille vastaajille ja onnea voittajille!
30.10.2009 - 19:22
Ihan ekaksi muistutus edellisen postauksen arvonnasta; tänään ja huomenna ehtii vielä osallistumaan :-)
Oma saldoni Sukkasadossa nousee kolmeen pariin näiden kahden parin myötä:

Perussukat kokoa 43
Lanka: kirjava on paikallisen tuottajan 100% villaa (79g) ja sitten 7-veljestä kahdessa eri värissä yhteensä 56g
Puikot: 3,5mm

Malli: Ridges and ribs (ravlink)
Lanka: Gjestal Maija 73 g
Puikot: 2,5mm
20.10.2009 - 12:18
RR-kankaita on taas kulkenut käsieni kautta. Näiden kankaiden aiheena olivat "Keltainen" ja "Kukat". Keltaiset kukat Cross Stitch Quick - lehdestä, muut omasta päästä.
 
 
On se vaan outo juttu... Joka päivä teen käsitöitä, mutta mitään ei tunnut tulevan valmiiksi. Ehkä auttaisi, jos ei olisi noin 20 eri työtä keskeneriäisenä samaan aikaan. Työn alla on muutamia ristipistotöitä, parit sukat, muutamat virkkuu jutut ja kortteja tulee silloin tällöin väsäiltyä. Ihan mielenkiinnosta olen laskeskellut aikatauluja noille töillekin. Kuukaudessa minun pitäisi virkata 100 Qvidi Mina - neliötä (n.5x5cm), pistellä Floballe 1000 pistoa yhdellä yhden yli sekä tehdä vähintään puolikas lasten slipoveri ja yhdet sukat... Näiden laskelmien jälkeen tartuin harmaaseen hahtuvaan ja laitoin puikot heilumaan tavoitteenani jotain jouluista. Muutkin uudet työt kiinnostaisivat kummasti :-)
Poikien syysloma alkaa huomenna ja eilen käytiinkin ostamassa saippua- ja kynttilämassoja. Pientä kivaa yhdessä tekemistä siis luvassa.
Eka- ja tokaluokkalainen ovat kunnostautuneet virkkauksessa viime aikoina oikein kunnolla. Outi veikkasi, että pojat virkkaavat pipoja. Veikkaus meni pieleen... Arvaa sinä, mitä esikoinen ja keskimmäinen virkkaavat talven lähestyessä. Veikkaus päättyy 31.10. Luvassa pientä palkintoa yhdelle tahi kahdelle veikkaajalle. Pienenä vinkkin, että kyseiseen työhön tarvitaan ketjusilmukoita ja pylväitä...
P.S. Laitathan komentoidessasi myös sähköpostiositteen, josta tavoitan sinut (ei näy julkisesti). Tällä tavoin nopeutat mahd. palkinnon perille tuloa :-)
04.10.2009 - 14:58
Paidan pöllöt saivat silmät lopultakin. Paidasta tuli hyvin istuva ja mukava päällä. Materiaalikustannuksetkin jäivät alle 15 euron - ei paha. Lanka on kyllä sen verran karkeaa, että paljasta ihoa vasten en voi käyttää; sopiva syyspaita siis.


Malli: Owls (Ravlink), koko M
Lanka: Novitan Saana, 414 grammaa sekä mustaa 7-veljestä noin 10 metrin pätkä
Puikot: 5,5mm ja 6mm
Puikoilta pääsi pois myös yhdet sukat - toiset sukkasatoon. Lahjaksi menevät sukat tein toiveen mukaan Pomatomuksen mallilla, mutta tein laiskan neulojan version; takareunasta neulottavat oikeat silmukat neuloin normaalisti oikein ja kavennukset ssk:na.


Malli:Pomatomus omilla muokkauksilla, koko 39
Lanka: OnLine Linie 3 Supersocke 100, 73 grammaa
Puikot: 2,5mm
Muutamat sukat pitäisi vielä neuloa ennen isänpäivää. Uudet langat kyllä huutelevat vaatehuoneen nurkasta lankalaatikoista... Katsotaan miten käy :-)
29.09.2009 - 21:16
Minunhan piti neulomani sukkia... Siis sukkia. Miksiköhän puikoilta on tippunut pois pöllöjä? Lapasina. Niin ja paidan pöllöt odottaa enää silmiä... Hiukan lipes taas noi suunnitelmat. On niitä sukkiakin hiukan neulottu eteenpäin. Kaikilla parittomille on jo parit aloitettu. Ehkä ne vielä joskus valmistuvat - tai sitten eivät. Asiaa ei yhtään helpota, että Tapiolta tuli tänään paketti. Sellainen pieni. Pieni. Vain 50 kerää :-) Kaikki oli onneksi 50 gramman keriä, joten ei ihan hirvittävä määrä kuitenkaan. Ostin kyllä lauantaina säilytyslaatikotkin niille ja villoille. Miehen yllytyksestä myös muutaman ylimääräisen, kun halvalla sai... Onneksi 8vai epäonneksi sukkien kannalta) langoille on tarkat suunnitelmat. Osalla jopa aikataulutuskin; kolme poikien slipoveria pitäisi olla valmiina viimeistään maaliskuun puolessa välissä.
Niin ne Pöllöt.


Malli: Give a Hoot
Lanka: SandnesGarnin Alfa, 75g
Puikot: 4,5mm
Lapaset istuvat todella hyvin käteen ja ovat lämpimät. Tällaiset voisi tehdä vaikka toisetkin - vaikka harmaat. Silmiksi pöllöille ompelin askartelutarvikkeistani löytyneet mininapit.
Nyt pitää siirtyä tekemään niitä silmiä paisan pöllöille...
19.09.2009 - 14:44
Sukkasato käynnistyi siis kuun alussa. Täällä se on tarkoittanut aina vaan uusien sukkien aloittamista. Yhdet sentään sain valmiiksi asti, mutta bloggaus on viivästynyt. Kesken on tällä hetkellä kuusi paria sukkia. Tai siis itse asiassa valmiita sukkia on neljä kappaletta, mutta kaikki eri paria :-) Lankalaatikossa huutelee langat pöllöpaitaan. Itsekuria pitäisi löytyä vielä yhden sukan verran, muilla ei niin kiirettä olekaan.

Perussukka kärjestä aloittaen, koko 35
Lanka: Novita 7-veljestä Raita, 72g
Puikot: 3,5mm
Lankaa on tullut taas ovista ja ikkunoista. Itse ostaen ja oravannahkakauppoina. Kantarelleja ystävälle ja vaihtarina sukkalankaa :-) Lankavarasto on kuitenkin pienentynyt, kun kiikutin poikien koululle lähes 1,5 kiloa langanloppuja ja puhumattomia lankoja. Lisää lankaa pitäisi vielä hankkiakin. Ilmoittauduin Kansalaisopiston Qvidi Mina - jakku ja lankojenvärjäys - kurssille. Värjäystä mehujauheilla ja reaktiiviväreillä... Taitaa mennä pikkusormi sillekin hommalle.
|
Langankulutukseni
Langankulutus 1.10.-31.12.2006
7530g-3143g+2900g=7287g
1.1.2007-31.12.2007
7287g-11298g+17450g=13439g
1.1.2008-31.12.2008
13439g-8173g+5344g=10610g
Tilanne 1.1.2009 10 610g
Kulutettu: -5442g
Tullut uutta: + 7210g
Tilanne tällä hetkellä 12 378g
Neulehoroskooppini
OINAS (21.3.-20.4.)
Olet lankamaailman kapinallinen. Et ole koskaan neulonut Fifiä, tai jos olet, et käytä sitä, koska vastaantulijalla saattaisi olla samanlainen huivi yllään. Kierrät kaukaa taikajakut ja reikäponchot. Haluat erottua joukosta, siksipä värjäätkin lankasi itse- et toki millään KoolAideilla, vaan itse keräämilläsi kasveilla! Tavoitteesi on jonakin päivänä kehrätä itse kaikki tarvitsemasi langat.
Lempilankasi: itse värjäämäsi langat.
(Ullan neulehoroskooppi)
Nappeja lootassa
Näissä pyöritään:
Näissä pyörittiin:







Sivupohjan tarjosi:


|